keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Parhaimmat kirppislöytöni

Tämä No home without you -blogin Kaisan blogihaaste kodin parhaimmista kirppishelmistä sekä asuinpaikkakuntani parhaimmista 2nd hand paikoista sai minut innostumaan todenteolla! Viimeisen kahden vuoden aikana sisustuksemme on kokenut melkoista myllerrystä niin värien kuin tyylinkin päivittyessä, ja tänä aikana olen kierrellyt kirppareilla ympäri Suomea sekä katsellut nettikirppiksiä entistä tarkkaavaisemmin. 

Lukiessani ja ihastellessani toisten kirppislöytöjä mietin aivan samaa kuin Char and the city -blogin Carita, eli pohdin myös "perintökalleuksien" liittämistä tähän postaukseen. Lopulta päädyin kuitenkin pitäytymään alkuperäisessä haasteessa. Näistä perintökalleuksistani tulette varmasti vielä kuulemaan myöhemmissä postauksissani. 

Sisustajana olen melko kärsimätön, joten kun saan päähäni haluta jonkin tietynlaisen tuotteen, ei kärsivällisyyteni meinaa riittää sen etsimiseen. Viime syksynä ihastuin 50-60 -luvun K-tuoleihin, ja etsin niitä useamman viikon ajan niin netistä kuin live-kirppiksiltäkin. Lopulta onnistuinkin löytämään tori.fi:n kautta kaksi tuolia aivan näppärän ajomatkan päästä meiltä, ja kipaisin hakemassa tuolit kotiini. Toinen tuoleista lähti samantien verhoilijalle, mutta toisen ostin valmiiksi verhoiltuna ja mielestäni aivan kohtuulliseen hintaan. 


Tässä tuolissa minua ihastuttaa erityisesti tuo käsinojien ja jalkojen muotokieli. Ja sattuipa tuoli olemaan verhoiltu juurikin harmaalla kankaalla, minkä puolesta tuoli sopi sisustukseemme mainiosti.

Toinen sydämeni valloittanut 2nd hand -genre ovat 60-70-lukujen Lival valaisimet. Innostus näihin valaisimiin lähti alunperin löytäessäni lapsuudenkodistani pari tällaista valaisinta. Otin valaisimet mukaani, ajatuksenani tuunata niistä sopivat mökillemme, mutta siinähän kävikin sitten niin, että maalaamisen jälkeen halusinkin valaisimet kaunistamaan omaa kotiani. Tästä inspiroituneena aloin huomaamaan ko. valaisimia myös kirpputoreilla, ja nyt niitä onkin minulla melkoinen kavalkadi. 

Kuvassa oleva valaisin on yksi suosikkilöydöistäni, sekin tori.fi:n kautta. Olin ihastellut valaisinta jo vuodenpäivät, kunnes rupesin ehdottelemaan miehelleni, josko voisimme käydä sen noutamassa Aurasta kesälomaressumme yhteydessä. Myyjä suostui ystävällisesti varaamaan valaisimen minulle parin kuukauden päähän (varmastikin viestistäni jo tiesi minun olevan tosissani), ja niin kävimme noutamassa sen Aurasta lomareissumme yhteydessä. Tämä valaisin, nykyään mustaksi maalattuna, koristaa olohuonettamme yhdessä lapsuudenkodistani löytämäni samantyylisen valaisimen kanssa.

Viimeisimpinä kirpputorilöytöinä haluan esitellä Iittalan Verna-sarjan, joka on lasitaitelija Kerttu Nurmisen suunnittelema ja jota valmistettiin vuosina 1999-2011. Verna-sarjasta minulla on ollut jo ennestään laseja ja jälkiruokakulhoja sekä vaaleanvihreän että vaaleansinisen värisinä, mutta nyt, sisustusmaun ja värimaailman muuttuessa halusin sarjaa kirkkaana ja vedenvihreänä. Sinänsä Verna-sarjaa liikkuu kirpputoreilla ihan kivasti, mutta niiden löytäminen hyväkuntoisina ja kohtuuhintaisina ei ollut aivan yksinkertainen juttu. Lopulta onnistuin löytämään tarrallisia, hyväkuntoisia kulhoja ja laseja sekä kirkkaana että vedenvihreänä n. 5-6 €:n kappalehintaan sekä tori.fi:n että muutaman facebookin kirppisryhmän kautta.


Olen aivan mieletön Iittala-fani, ja tämä Verna-sarja ei suinkaan ole ainoa sarja, jota kaapeistani löytyy. Vernassa minua ihastuttaa juurikin noiden lasien ja kulhojen muotokieli sekä se, että ne sopivat niin arkeen kuin juhlaankin.

Tässä minun kirppishelmeni. Vaikka paljon tulee tehtyä ostoksia tori.fi:n ja paikallisten facebook-kirpputoriryhmien kautta, on ns. kivijalkakirpputoreilla kiertämisessä kuitenkin sitä jotain. Jyväskylän kirpputorikohteista onkin jo muissakin blogeissa listattu Seppälässä oleva kirpparilla.fi, keskustassa Väinönkadulla oleva Osto- ja myyntiliike Tilpehöri sekä Palokan Kirrissä oleva kirpputori Silinteri. Kesäisin tulee myös kierreltyä usein partiolaisten järjestämällä Sepänaukion kirpputorilla, joka on avoinna lähes joka viikonloppu toukokuun puolivälistä syyskuun alkuun. Lisäksi pari kertaa vuodessa järjestetään suosittu Keskisuomalaisen kirpputori, missä olen joka kerta tehnyt löytöjä.

 Erityiskiitos Kaisalle ihanasta haasteesta, seuraavaa houkuttelevaa haastetta odotellessa!

Sandra 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti